Henkilöstö

Virpi Hämäläinen

ohjaaja/Poveria-Hanke, puhetulkki

Tällä hetkellä toimin nuorten Poveria-hankkeessa nuorten ohjaajana. Aikaisemmin olen työskennellyt Avain-säätiöllä yhteisönohjaajana ja puhetulkkina. Työvuosia Avain-säätiöllä on kertynyt jo reilut kymmenen.

Olen opiskellut vuosien varrella useita eri sosiaalialan tutkintoja. Juuret minulla ovat kehitysvammatyössä ja sieltä käsin olen lähtenyt erikoistumaan puhevammaisten henkilöiden parissa työskentelyyn, AAC-työhön, perhetyöhön ja ohjaajana työskentelyyn. Viimeisin koulutukseni on ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja perhevalmentaja.

Työssäni haluan käyttää toiminnallisia- ja ratkaisukeskeisiä menetelmiä. Uskon vahvasti yhteisöllisen kuntoutuksen periaatteisiin sekä omien vahvuuksien ja voimavarojen kautta työskentelyyn. Tavoitteeni elämässä ja työssäni on tulla parhaaksi omaksi itsekseni. Tähän toivon voivani kannustaa ohjaajan työssäni myös muita. Yhdessä pohtien ja ajatuksia herätellen, huumoria ja leikillisyyttä unohtamatta.

Muita kiinnostuksen kohteitani ovat vapaaehtoistyö eläinten parissa, luonnossa liikkuminen ja kaikenlainen käsillä tekeminen. Näitä asioita pääsen toteuttaman myös nykyisessä ohjaajan työssäni.

« Palaa edelliselle sivulle