Miten osallisuus muuttuu näkyväksi?
– Indikaattori ja ryhmäkeskustelut osallisuuden jäljillä
Osallisuus ei aina näy ulospäin
”Kyl mä koen, että kun ollaan tuolla luonnossa, se madalsi kynnystä osallistua mukaan toimintaan. Jos vaikka oli huono päivä, niin sit saattais helpommin jäädä kokonaan ryhmästä pois, kun oltais oltu vaan sisätiloissa. Kun mennään luontoon, siellä voi olla mukana, mutta myös omissa oloissaan ja vaikka vetäytyä kauemmaksi, jos siltä tuntuu.”
Ohjaajan silmin kauemmaksi ryhmästä vetäytyminen olisi voinut näyttää siltä, ettei osallistuja ollut mukana tai ettei hänen osallisuutensa vahvistunut. Osallistujan oma kokemus oli kuitenkin päinvastainen; mahdollisuus olla mukana omalla tavallaan vahvisti hänen osallisuuden kokemustaan. Tämä havainnollistaa, miksi osallisuuden vahvistumista on tärkeää arvioida. Osallisuus on aina henkilökohtainen ja moniulotteinen kokemus, jota ei voi päätellä pelkästään ulospäin näkyvästä osallistumisesta tai vaikkapa osallistujamääristä. Tietoa toimintojen vaikutuksista osallisuuteen tarvitaan kuitenkin kehittämistyön pohjalle. Lisäksi vaikutusten osoittamisen merkitys on korostunut nykyisessä järjestöjen ja hankkeiden kiristyvässä rahoitustilanteessa.Lahden Diakoniasäätiön ja Avainsäätiön yhteisen Luova-hankkeen (Luontolähtöistä hyvinvointia ja vaikuttavaa osallisuutta, ESR+ 2024–2026) päätavoitteena oli vahvistaa osallisuutta luontolähtöisin menetelmin. Selvittääksemme osallisuuden muutosta ja tehdäksemme sen näkyväksi, yhdistimme hankkeessa kaksi eri tiedonkeruumenetelmää; osallisuusindikaattorin ja osallistujien ryhmäkeskustelut. Indikaattori osoitti, tapahtuiko osallisuuden kokemuksessa muutosta ja ryhmäkeskustelut auttoivat ymmärtämään, mitkä tekijät toiminnoissa olivat muutoksen taustalla.
Osallisuuden muutosta näkyväksi kahdella menetelmällä
Luova -hankkeessa järjestettiin kuusi kolmen kuukauden pituista luonto vaikuttaa -kurssia, joille osallistui yhteensä 41 henkilöä. Osallisuuden kokemusta mitattiin THL:n osallisuusindikaattorilla kolmessa eri vaiheessa: kurssin alussa, sen päättyessä ja kuusi kuukautta toiminnan päättymisen jälkeen. Erityisen arvokkaaksi osoittautui kuuden kuukauden seurantamittaus, jolloin saatiin tietoa siitä, olivatko toiminnan myönteiset vaikutukset jääneet pysyväksi osaksi arkea. Pelkkä numeerinen tieto ei kuitenkaan kerro, mistä osallisuuden muutokset johtuvat tai mitkä asiat osallistujat itse kokivat merkityksellisiksi. Tämän vuoksi liitimme indikaattorin rinnalle ryhmäkeskustelun, jossa osallistujat saivat kurssin lopussa kertoa omin sanoin, mikä toiminnassa oli vahvistanut heidän osallisuuden kokemustaan. Saatua tietoa hyödynnettiin seuraavien kurssien suunnittelussa: hyväksi havaittuja toimintatapoja jatkettiin ja toimintaa kehitettiin palautteen perusteella. Määrällisten ja laadullisten menetelmien yhdistäminen osoittautui toimivaksi tavaksi arvioida luontotoiminnan vaikutuksia. Osallisuusindikaattori teki muutokset näkyviksi numeroina ja ryhmäkeskustelut auttoivat ymmärtämään, mitä lukujen taustalla oli. Yhdessä ne antoivat meille hanketyöntekijöille syvällisempää tietoa siitä, miten luontotoiminta voi vahvistaa osallisuutta ja hyvinvointia.
Mistä osallisuuden vahvistuminen rakentui?
Osallisuusindikaattorin tulokset osoittivat, että osallistujien osallisuuden kokemus vahvistui kurssin aikana merkittävästi. Kurssin alkaessa osallistujien osallisuuspisteiden keskiarvo oli 55, kurssin lopussa 66 ja seurantamittauksessa 70. Myönteinen kehitys siis jatkui myös kurssin päättymisen jälkeen. Jo alkumittaus antoi meille tärkeää tietoa; 55 pisteen keskiarvo kertoi, että olimme onnistuneet tavoittamaan ihmisiä, joiden osallisuuden kokemuksen vahvistamiselle oli tarvetta. Kolmen kuukauden aikana tapahtunut 11 pisteen nousu vahvisti käsitystämme siitä, että toiminnassa tehtiin oikeita asioita. Vaikka osallistujajoukko oli melko pieni, aineiston vahvuutena oli sen hyvä kattavuus ja osallistujien vahva sitoutuminen toimintaan. Jokaisessa mittausvaiheessa kaikki tuolloin mukana olleet vastasivat kyselyyn, joten vastausprosentti oli 100. Kurssin aloittaneista vain viisi osallistujaa keskeytti ja seurantatapaamisesta jäi pois viisi henkilöä. Tulokset kuvaavat siten kattavasti toiminnassa mukana pysyneiden osallistujien kokemuksia. Kurssin keskeyttäneiden viiden osallistujan osallisuuspisteiden keskiarvo oli 43. Tämä sai meidät pohtimaan, oliko kurssi kaikille juuri siinä elämäntilanteessa oikea-aikainen ja riittivätkö voimavarat vielä kurssille osallistumiseen.
Ryhmäkeskustelun perusteella osallisuuden kokemusta vahvistivat erityisesti mahdollisuus vaikuttaa kurssin sisältöihin ja se, että jokainen sai osallistua päivien sisältöön omalla tavallaan ja omien voimavarojen puitteissa. Yhdelle tämä saattoi tarkoittaa aktiivisempaa osallistumista toimintaan, kuten pannukahvien valmistamista nuotiolla. Toiselle taas se tarkoitti mahdollisuutta olla mukana hieman sivummalla, mutta kuitenkin osana ryhmää. Jokainen tapa osallistua oli yhtä tärkeää. Tärkeiksi asioiksi ryhmäkeskusteluissa esiin nousivat myös kuulluksi ja hyväksytyksi tulemisen tunne, sekä mahdollisuus tehdä jotakin merkityksellistä. Merkityksellisyyden kokemuksia syntyi esimerkiksi muiden auttamisesta ja hyvän tekemisestä, kuten ikäihmisen pihatalkoisiin osallistumisesta tai luontoympäristön siivoamisesta. Luonto puolestaan tarjosi toiminnalle rauhoittavan ja tasa-arvoisen ympäristön, jossa yhdessä oleminen oli luontevaa ja sosiaaliset tilanteet helpottuivat. Yhteisen tekemisen äärelle kokoontuminen ja luonnossa liikkuminen helpottivat vuorovaikutusta; keskustelunaiheita syntyi kuin itsestään.
Ohjaajana minua ilahdutti erityisesti ryhmäläisten palaute ryhmän rennosta ilmapiiristä ja huumorista. Niiden koettiin lisäävän tunnetta siitä, että ryhmässä sai olla oma itsensä. Turvallisuuden tunnetta vahvisti myös suljettu ryhmä, jossa ohjaajat ja osallistujat pysyivät samoina koko kurssin ajan. Työparini Virpin kanssa panostimme etenkin kurssin alussa ryhmäytymiseen ja myönteisen ilmapiirin rakentamiseen. Oli aivan parasta seurata, kuinka osallistujat kurssin edetessä vapautuivat, silmiin ilmestyi pilkettä ja huumori alkoi lisääntyä myös ryhmäläisten kesken. Usein ryhmäpäivän jälkeen itsekin lähdin kotiin hymyillen ja ajatellen, miten onnekas olen saadessani tehdä tällaista työtä.
Kehittämiskohteiksi nousi erityisesti kurssin kesto. Osallistujat olisivat toivoneet pidempiä kurssipäiviä ja pidempää kurssikokonaisuutta. Etenkin hitaammin ryhmään kiinnittyvät kokivat, että juuri kun oli ehtinyt tutustua muihin ryhmäläisiin, kurssi olikin jo päättymässä ja tuttu porukka hajosi. Palautteet vahvistivat käsitystä siitä, että osallisuuden vahvistuminen vaatii aikaa ja toistuvia myönteisiä kokemuksia. Samalla se korosti toiminnan jatkuvuuden merkitystä. Riittävän pitkäkestoinen palvelu ja saumaton jatkopolku voisivat tukea osallistujan luontevaa etenemistä ja osallisuuden kokemuksen vahvistumista myös kurssin jälkeen.
Puolen vuoden seurantatapaamisessa oli hienoa huomata, että osa kurssin myönteisistä vaikutuksista näkyi edelleen osallistujien arjessa. Osallisuuden kokemus oli edelleen vahvistunut ja osallistujat kertoivat muun muassa luontosuhteen syvenemisestä, luonnossa liikkumisen lisääntymisestä sekä vuorovaikutustilanteiden helpottumisesta. Osa kertoi myös mielialan kohentumisesta, ahdistuksen vähentymisestä ja unenlaadun paranemisesta. Vaikka hankkeen varsinaisena tavoitteena ei ollutkaan osallistujien siirtyminen opintoihin tai työelämään, myös tällaisia muutoksia tapahtui voimavarojen vahvistumisen myötä. Seurantatapaamiseen tavoitetuista kurssilaisista (31 hlöä) 29 % oli aloittanut opinnot tai siirtynyt työelämään, ja kaikkiaan 81 % oli kurssin jälkeen ollut mukana jossakin säännöllisessä toiminnassa.
Eräs osallistuja kiteytti kurssin merkityksen ryhmäkeskustelussa osuvasti:
” Monesti on ryhmiä, joissa keskitytään siihen, että sua valmistellaan ja valmennetaan, että mene tonne ja tonne, niin täällä voi vaan niin kuin elää. Se on musta tosi tärkeetä ja hyvä, että tarjotaan tämmöistä. Ja se, että toiminnan idea on myös motivoida ihmisiä nauttimaan luonnosta ja elämästä. Mun mielestä se auttaa psyykkisesti enemmän ihmisiä kuin vaikkapa se, että vain etsitään suuntaa.”
Puolen vuoden seurantatapaamisessa juuri tämä osallistuja kertoi aloittaneensa opinnot kurssin jälkeen.
Mittaaminen voi olla osa yhteistä kehittämistä
Osallisuusindikaattori osoittautui hankkeessa toimivaksi tavaksi arvioida toiminnan vaikutuksia, sillä Luova -hankkeen keskeisenä tavoitteena oli osallisuuden vahvistaminen. Mittarin käyttöä helpotti kurssien selkeä alku ja loppu, jolloin mittaukset saatiin toteutettua kaikille osallistujille samassa vaiheessa ja muutosta oli helppo seurata. Yhdistämällä määrällinen mittaustieto ja osallistujien oma ääni, saimme hankkeessa näkyväksi osallisuuden vahvistumisen sekä mitattuna muutoksena että elettynä kokemuksena. Ryhmäkeskustelut täydensivät mittarin tuottamaa tietoa ja auttoivat ymmärtämään, mitä toimintatapoja kannatti jatkaa ja kehittää. Keskustelujen järjestäminen kurssin lopussa toimi hyvin, sillä osallistujat tunsivat jo toisensa ja uskalsivat tuoda esiin myös eriäviä näkemyksiä ja kritiikkiä. Pohdittavaksi kuitenkin jäi, olisiko palautetta annettu vielä avoimemmin, jos ryhmäkeskustelun olisi ohjannut hankkeen ulkopuolinen henkilö.
Hankkeen aikana yllätyin positiivisesti siitä, miten myönteisesti kurssilaiset suhtautuivat osallisuuden mittaamiseen, lomakkeiden täyttämiseen ja palautteiden antamiseen. Vastausprosentti indikaattorikyselyyn oli sata, eli kaikki kurssin aloittaneet, loppuun käyneet ja jälleen tapaamiseen saapuneet vastasivat kyselyyn. Uskon, että tähän vaikutti se, kerroimme aina jo ennen kurssin alkua, miksi osallisuutta mitataan, miten sitä mitataan ja mihin saatua tietoa käytetään. Kerroimme vastaamisen kyselyyn olevan vapaaehtoista, mutta korostimme jokaisen vastauksen merkitystä toiminnan kehittämiselle. Kurssien lopussa kävimme osallistujien kanssa yhdessä läpi ryhmän tulokset ja sen, miten ryhmän osallisuuspisteet olivat muuttuneet. Poikkeuksetta tulokset kiinnostivat osallistujia ja toimivat samalla luontevana lähtökohtana ryhmäkeskustelulle. Kokemuksemme perusteella mittaamisen ei siis tarvitse olla toiminnasta irrallinen velvollisuus. Parhaimmillaan se voi olla osa yhteistä kehittämistä. Mittaria käyttäville suosittelisinkin, että osallistujille kerrotaan avoimesti mittaamisen tarkoituksesta ja myös saaduista tuloksista. Tärkeää on myös, että työntekijät itse kokevat mittarin tuottaman tiedon hyödylliseksi. Oma innostus ja tapa, jolla mittaamisesta puhutaan, välittyvät helposti myös osallistujille.
Toinen minut yllättänyt asia oli se, kuinka paljon myönteisiä ja pitkäkestoisia vaikutuksia melko lyhyellä kurssilla saattoi olla osallistujien arkeen ja osallisuuden vahvistumiseen. Oli hienoa kuulla, miten luontolähtöinen toiminta oli vahvistanut hyvinvointia ja lisännyt luonnossa liikkumista. Erityisesti mieltäni lämmitti kuulla, miten yksi osallistuja oli tallettanut kotiin näkyvälle paikalle kurssin lopussa yhdessä kirjoitetun palautekortin. Kortti muistutti häntä siitä, mitä hyvää muut ryhmäläiset hänessä näkivät.
Kirjoittaja: Sanna Peltola, Projektikoordinaattori, Luova-hanke
Lähteet:
Mäntylä, Erika (2026). Tunnistetut vaikutusmekanismit: Luonto vaikuttaa -kurssille osallistuneiden haastattelujen analyysikooste. Seitsemän osallistujan haastatteluihin perustuva julkaisematon aineistokooste, THL.
*Osallisuusindikaattori on THL:n kehittämä mittari, jolla mitataan osallisuuden kokemusta. Mittari on tieteellisesti validoitu ja sitä käytetään väestötutkimuksissa sekä järjestöjen ja hankkeiden vaikuttavuuden arvioinnissa. Indikaattori sisältää kymmenen väittämää, jotka kartoittavat muun muassa merkityksellisyyden ja kuuluvuuden kokemuksia, vaikutus- ja toimintamahdollisuuksia sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen laatua. Vastaukset kysymyksiin annetaan viisiportaisella asteikolla, joista ääripäät edustavat osallisuuden ja osattomuuden kokemusta. Vastausten perusteella lasketaan yhteispistemäärä ja tulokseksi saadaan jokin luku 0–100 välillä. Mitä suurempi pistemäärä on, sitä vahvempaa on osallisuuden kokemus. Alle 50 pistettä kertoo erittäin heikosta osallisuuden kokemuksesta, 50–70 pistettä kohtalaisesta tai hauraasta osallisuuden kokemuksesta ja 70–100 pistettä vahvasta osallisuuden kokemuksesta.