Poveria ja Toiveista todeksi
Poveria-kurssit
Poveria-toiminta on sosiaalisia taitoja, arjen hallintaa ja osallistumismahdollisuuksia vahvistavaa ryhmämuotoista toimintaa. Poveria-ryhmiin voit tulla mukaan jos sinulla ei tällä hetkellä ole työ- tai opiskelupaikkaa tai opinnot ovat katkolla.
Nuorten Poveria on tarkoitettu 18-29-vuotiaille. Nuorten ryhmät toimivat Lahdessa ja Hämeenlinnassa.
Aikuisten Poveria eli Toiveista todeksi -ryhmät on tarkoitettu 30-64-vuotialle. Aikuisten Poveria toimii Lahdessa.
Toiminta
Toiminta on ryhmämuotoista ja toiminnallista yhdessä tekemistä. Osallistujat käsittelevät yhdessä erilaisia arkeen, sosiaalisiin taitoihin sekä mielenhyvinvointiin liittyviä teemoja ja pohtivat mahdollisia muutoksia oman hyvinvoinnin tueksi. Jokainen voi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja taitojaan, ja sitä kautta hahmottaa mahdollisuuksiaan ja unelmiaan. Osallistujat suunnittelevat toimintaa yhdessä ohjaajien kanssa. Kurssin aikana toteutetaan muun muassa yhteinen projekti, kuten tapahtuma, teemapäivä tai näyttely, jonka osallistujat ideoivat yhdessä ohjaajien kanssa. Ryhmän jäsenillä on vastuu yhteisten tavoitteiden saavuttamisesta.
Ryhmämuotoinen kurssi kestää noin viisi kuukautta. Kurssipäivät ovat kahtena päivänä viikossa. Päivän kesto on neljä tuntia. Lisäksi osallistujat saavat henkilökohtaista ohjausta, tukea ja neuvontaa noin kerran kuukaudessa järjestettävissä omapolkukeskusteluissa oman ohjaajan kanssa.
Toiminnassa keskeistä ovat erilaisten menetelmien käyttö, kuten ratkaisukeskeiset, yhteistoiminnalliset ja luovat menetelmät. Vuorovaikutuksessa kiinnitetään huomiota viestinnän esteettömyyteen. Tärkeää on myös vertaistuki, ryhmähengen luominen, yhdessä tekeminen ja kokeminen.
Tavoitteena on edistää osallistujien osallistumismahdollisuuksia, vähentää yksinäisyyttä ja syrjäytymisriskiä. Tavoitteena on myls tukea osallistujia löytämään oma polkunsa, edistää sosiaalisia taitoja, arjenhallintaa ja työ- ja opiskeluvalmiuksia. Osallistujan kanssa laaditaan henkilökohtainen etenemissuunnitelma – oma polku.
Toimintaa kehitetään yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.
Kurssille hakeutuminen
Poveria-kursseille voit ilmoittautua itse tai lähityöntekijäsi kautta ottamalla yhteyttä työntekijöihimme soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Kerromme mielellämme lisää ja sovimme tapaamisen tutustumisen merkeissä.
Toimintaa tukee sosiaali- ja terveysministeriö.
Nuorten Poveria, Lahti
Toni Teräväinen
Vastaava osallisuusiantuntija
puh. 044 901 4406
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi
Saara Vallius-Nevala
Osallisuusiantuntija
puh. 044 777 7498
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi
Aikuisten Poveria (Toiveista todeksi), Lahti
Outi Hautaniemi
Osallisuusasiantuntija
puh. 044 493 5323
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi
Susan Löfgren
Osallisuusasiantuntija
puh. 044 766 0369
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi
Nuorten Poveria, Hämeenlinna
Petri Sirén
Osallisuusasiantuntija
puh. 050 363 7487
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi
Reetta Roivas
Osallisuusasiantuntija
puh. 044 901 8256
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi