Yhdessä Ruudussa
Yhdessä ruudussa -hanke
Yhdessä ruudussa -hankkeessa kehitetään kuvavälitteisen vuorovaikutuksen mallia kunnallisen kotihoidon etähoivan piiriin kuuluville asiakkaille. Hanke toimii aluksi Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen alueilla. Hanketta toteutetaan STEAn rahoituksella vuosina 2023-2025.
Kotihoidon asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia ja huonosti kodin ulkopuolelle liikkuvia. Näin ollen heidän mahdollisuutensa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja osallisuuteen on rajoittunutta. Ikääntyneet kertovat kärsivänsä yksinäisyydestä. Hankkeen toiminnassa hyödynnetään kotihoidon asiakkailla käytössä olevia etähoivan Tablet-laitteita.
Kehitettävän toiminnan tavoitteena on yksinäisyyteen ja osattomuuteen liittyvien tunteiden ehkäiseminen kuvavälitteisen vuorovaikutuksen avulla. Viikoittain toteutettavien ryhmätuokioiden avulla asiakkaat kokevat saavansa yhteyden kodin ulkopuolella, saavat mielekästä tekemistä viikkoonsa ja voivat tuntea kuuluvansa porukkaan.
Hankkeen työntekijät kertovat mielellään hankkeesta ja sen vaikutuksista lisää.
Yhteystiedot
Elina Waajakoski
Projektipäällikkö
044 7149411
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi
Saara Vallius-Nevala
Projektityöntekijä
044 901 7080
etunimi.sukunimi@avainsaatio.fi